AVOIMET TYÖPAIKAT
Liity ammattilaistemme
joukkoon!
FLOW MODULES kehittää yhdessä asiakkaiden ja kehityskumppanien kanssa modulaarisia kylpyhuone- ja talotekniikkaratkaisuja, jotka parantavat rakentamisen virtausta. Olemme kehittämässä myös rakennustyömaan sisävalmistusvaiheen läpivirtausta. Asiakaskohtaisissa hankkeissa hyödynnetään ratkaisuja, jotka todistettavasti parantavat kustannustehokkuutta toimistolta työmaalle asti. Välitämme, olemme luottamuksen arvoisia sekä toimimme läpinäkyvästi.
Haemme nyt ammattitaitoisia moniosaajia eri sisävaiheisiin pääkaupunkiseudulla sijaitseviin uudiskerrostalokohteisiin!
Etsimme joukkoomme lattian etuputsin tekijöitä, laminaattilattia-asentajia, kalusteasentajia, oviasentajia, listoittajia, kodinkoneasentajia sekä viimeistelijöitä.
Riittää, että sinulla on osaamista ja kokemusta yhden sisävaiheen osalta ja olet innokas laajentamaan osaamistasi myös muihin vaiheisiin oman kiinnostuksen mukaan. Jollet ole jo alan moniosaaja, niin tässä sinulla on hyvä mahdollisuus kasvaa sellaiseksi.
Tehtävät ovat vakituisia ja kokoaikaisia.
Pääset osaksi rakentamisen uutta mallia, jossa uudella konseptilla parannamme rakentamisen läpivirtausta. Olemme vahvasti kehittävä ja kehittyvä organisaatio, joten toivomme, että myös sinulla on halua ja intoa kehittää toimintatapoja ja sitä kautta koko toimialaa.
Lattian etuputsi päätehtäviisi kuuluu lattian tarkistaminen ja koneellinen kevyt hionta
Laminaattilattia-asentajana päätehtäviisi kuuluu alusmateriaalin ja laminaatin asentaminen sekä lattian suojaus.
Listoittajana päätehtäviisi kuuluu jalka-, ovi- ja ikkunalistojen asennus.
Oviasentajana päätehtäviisi kuuluu kerrostaloasuntojen väli- ja ulko-ovien asentaminen
Kalusteasentaja päätehtäviisi kuuluu keittiökaapistojen sekä asunnon muiden kiinteiden kaapistojen kasaaminen ja asentaminen.
Kodinkoneasentaja päätehtäviisi kuuluu kodinkoneiden paikalleen asentaminen sekä asunnon muu varustelu
Viimeistelijänä päätehtäviisi kuuluu silikonisaumaus ja pintojen viimeistely
Toivomme sinulta:
- Aikaisempaa kokemusta vähintään yhden tehtävän osalta
- Itsenäistä työotetta, reipasta asennetta ja motivaatiota työhön
- Intoa ja halua kehittyä, oppia uutta ja kehittää toimintatapoja
- Tiimityötaitoja
- Työturvallisuuskortti
Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen ja alan kilpailukykyisen palkan, lähtökohtana on rakennusalan TES. Saat käyttöösi vaaditut työkalut, mutta omien välineiden käyttö on myös mahdollista sopimuksen mukaan. Saat tehtävään kattavan perehdytyksen sekä osaavan ja ammattitaitoisen tiimin tuen. Saat käyttöösi työterveyspalvelut, laajan tapaturmavakuutuksen, lounas- sekä kulttuuri- ja liikuntaedun. Pääset aitiopaikalle näkemään ja kehittämään rakentamisen toimintamallia sekä kasvamaan Flow Modulesin mukana.
Nyt kutsumme sinut mukaan kehittämään rakennusalaa kanssamme!
Kiinnostuitko? Hienoa, haluamme kuulla sinusta lisää, joten laita vapaamuotoinen hakemus viimeistään 28.4.2023 mennessä osoitteeseen rekry@flowmodules.com . Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten laita hakemus tulemaan vaikka heti. Kerro hakemuksessasi mistä tehtävästä olet erityisesti kiinnostunut. Jos olet kiinnostunut tekemään töitä esimerkiksi oman toiminimen kautta, kerro tästä myös hakemuksessasi.
Jos jokin asia vielä askarruttaa ja haluat lisätietoa, ota rohkeasti yhteyttä Flow Modules Oy:n projektijohtajaan Sami Purtola puh. 040 726 3112.